Sijainti: Pääsivu / Avoin data

Avoimen tiedon ohjelman ohjelman jälkeen

Avoimen tiedon ohjelmasta eteenpäin: datan avaamisesta innovatiiviseen tiedon hyödyntämiseen

Valtiovarainministeriön asettama avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 päättyi kesäkuun lopussa ja avoimen tiedon edistäminen vakiinnutetaan osaksi hallinnon toimintaa. Julkisten tietovarantojen avaamisessa painotus siirtyy tiedon hyödyntämiseen ja tieto-osaamisen vahvistamiseen osana hallinnon digitalisaatiota. 

****Näillä Avoin data -sivuilla on katsottavissa ohjelman aikaisia dokumentteja, kokousaineistoja ja muuta ohjelman aikana tuotettua materiaalia. 

Tietovarantojen avaaminen lähtenyt liikkeelle ja etenee

Avoimen tiedon ohjelman tavoitteena on ollut vauhdittaa tietovarantojen avaamista maksutta, koneluettavassa muodossa ja avoimin käyttöehdoin yritysten, kansalaisten ja koko yhteiskunnan käyttöön vuosikymmenen loppuun mennessä. Päämääränä on luoda edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle ja innovaatioille, vahvistaa demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa, tehostaa hallintoa ja monipuolistaa koulutuksen ja tutkimuksen käytettävissä olevia tietoaineistoja.

Suomessa tietovarantoja on avattu monipuolisesti maastotiedoista, sää-, ilmasto-, meri-, liikenne-, talous-, tilasto-, kulttuuriaineistoihin. Tietovarantojen avaamista on valmisteltu osana valtiontalouden kehysten ja nykyisin julkisen talouden suunnittelua. Valtiovarainministeriö on vuosittain pyytänyt ministeriöiltä suunnitelmat siitä, mitä tietovarantoja hallinnonaloilla avataan ja mitkä ovat taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Myös yhä useammat kunnat avaavat aineistojaan. Valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto laativat yhteistyössä valtion ja kuntien datan avaamisen tueksi käsikirjaa, jonka ensimmäisiä osia julkaistaan loppusyksystä 2015.

Yhtenäisiä käytäntöjä ja rakenteita

Ohjelmassa on luotu käytäntöjä ja rakenteita, joilla yhtenäistetään ja tuetaan tietovarantojen suunnitelmallista avaamista.  Avoimen tiedon ohjelmalla on myös pantu täytäntöön EU:n ns. PSI (Public Sector Information) –direktiiivin tavoitteita julkisten tietovarantojen uudelleen käytöstä.

 Avoimen tiedon ja yhteentoimivuuden palvelu Avoindata.fi otettiin käyttöön Avoin Suomi 2014 –messuilla 15.9.2014.  Palvelun tavoitteena on tarjota tiedot avatuista tietovarannoista ja yhteentoimivuuden kuvauksista ja ohjeista keskitetysti käyttöön. Tällä hetkellä palvelusta löytyvät tiedot yli 1400:sta avatusta aineistosta. Palvelusta vastaa Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori. Julkisen hallinnon JulkICTLab –nimisessä kokeiluympäristössä on pilotoitu avointa dataa hyödyntäviä palvelusovelluksia.

Avoindata.fi tukee julkisen hallinon suositusta (JHS 189) avoimen tietoaineiston käyttöluvaksi. Suosituksena on, että julkishallinnon avoimissa tietoaineistoissa käytetään yhtenäistä avointa ja kansainvälisest  yhteentoimivaa käyttölupaa Creative Commons 4.0 (CC BY 4.0). Useat viranomaiset ovat ottaneet suositellun käyttöluvan käyttöön. 

Avoimen tiedon ohjelman aikana on tehty aktiivista, verkostomaista yhteistyötä kotimaassa ja kansainvälisesti ja otettu käyttöön uusia toimintatapoja julkishallinnon toimijoiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Yhteistyötä on tehty esimerkiksi avoimen hallinnon hankkeen, opetus- ja kulttuuriministeriön Avoimen tieteen ja tutkimuksen ohjelman sekä liikenne- ja viestintäministeriön Kide-ohjelman kanssa. Esimerkkejä kansainvälisestä yhteistyöstä ovat osallistuminen EU:n SharePSI –hankkeeseen, jossa kehitetään kansainvälisiä avoimen datan parhaita käytäntöjä sekä pohjoismaiseen avoimen datan viikkoon 29.5.-7.6.2015. Avoimen tiedon ohjelma on osallistunut myös järjestäjäkumppanina Apps4Finland –kilpailuihin.

Tiedon avaamisesta sen hyödyntämiseen ja innovatiivisiin toimintatapoihin

Toukokuussa 2015 muodostetun hallituksen ohjelmaan sisältyy tavoite luoda avoimella datalla ja tietovarantojen paremmalla hyödyntämisellä edellytyksiä uusille liiketoimintaideoille. Hallitusohjelmassa halutaan myös vahvistaa tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja avoimuutta.

Tietovarantojen avaamisessa on päästy Suomessa hyvin liikkeelle myös kansainvälisten vertailujen perusteella, mutta paljon työtä on jäljellä eikä tietovarantojen avaaminen ole vielä kaikkien valtion virastojen ja kuntien arkipäivää. Avoin tieto tulee kiinnittää osaksi julkisen hallinnon tulosjohtamista, innovatiivisen hallintokulttuurin ja uusien toimintatapojen kehittämistä. Avoimen tiedon vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimallia kehitetään avoimen tiedon ohjelmassa laaditun esiselvityksen ehdotusten pohjalta.

...........

Avoin tieto julkisessa hallinnossa

Avoimella tiedolla viitataan digitaalisessa muodossa oleviin (tieto)sisältöihin ja dataan, jotka ovat vapaasti ja maksutta käytettävissä, muokattavissa ja uudelleenjaettavissa. Aineiston tulee olla kokonaisuudessaan saatavilla käyttökelpoisessa ja muokattavassa muodossa Internetin kautta ja sen tulee olla lisensoitu niin, että sen käyttöä, muokkausta ja uudelleenjakelua ei rajoiteta.

Mahdollistamalla ja lisäämällä julkisten tietojen uudelleenkäyttöä pyritään lisäämään hallinnon läpinäkyvyyttä ja sisäistä tehokkuutta, sekä luomaan uusia markkinoita ja innovaatioita tarjoamalla tietoa niiden materiaaliksi. Julkishallinnon datan avaamisella pyritään saattamaan laajempaan käyttöön sellaisia aineistoja, jotka ovat julkisia, mutta aiemmin ovat olleet lisensointikäytäntöjen, maksullisuuden tai teknisten rajoitteiden ansiosta vain rajatussa käytössä.

Julkisen tiedon hyödyntäminen kuuluu hallitusohjelman kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistamisen kärkihankkeisiin.  Tiedon avaamisen periaatteet on hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksessä 3.3.2011. EU:n komission ehdotus julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin uudistamiseksi tähtää siihen, että lainsäädäntöön perustuvia poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki julkisen sektorin hallussa olevat tiedot ovat uudelleenkäytettävissä kaupallisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Avoin tieto ja avoimen datan ekosysteemin kehittäminen sisältyvät julkisen hallinnon ICT-strategian linjauksiin ja ICT 2015-työryhmän ehdotuksiin.

Tähän wikiin on koottu Valtiovarainministeriön avoimen tiedon ohjelman dokumentteja ja valmistelumateriaalia.

Linkkejä ulkoisiin materiaaleihin:

Liikenne- ja viestintäministeriön avoimen datan verkkosivut ja KIDE-ohjelma

Public sector information: Market assessment (UK)

Barack Obaman 'executive order' (US)